20.8. Tallia kokeilemassa

Kilon ratsastuskouluvuoteni ovat nyt ainakin toistaiseksi ohi ja olen aloittanut uuden tallin etsimisen. Kiloa tuskin ihan kokonaan pystyn jättämään näin monen vuoden jälkeen, vaan tulen käymään siellä kuvailemassa ja tapaamassa vanhoja ryhmäläisiä.
Tänään kävin muutaman kaverin kanssa kokeilemassa ponituntiaikaisten opettajani tallia. Sain ratsukseni Milli-Neidin, joka oli mukava ja persoonallinen suokkitamma. Lihaksia sillä ei tosin ollut vielä kamalasti täysin oikeinpäin kulkemiseen ja laukka oli vähän kaahottamista, mutta pidin tammasta silti. Millin olin nähnyt jo aikaisemminkin, sillä se kuului ennen Jatilan tuntihevosiin.
Tunnilla menimme ihan perus kouluratsastusta, emmekä sen kummempaa. Vielä en osaa sanoa alanko käymään useamminkin tällä tallilla, vai minne lopulta päädyn.








Koeratsastus

Mietin jonkin aikaa kannattaako edes kirjoittaa julkisesti tästä koeratsastuskerrasta, kun en hevosta ala vuokraamaan, mutta tulin siihen päätökseen että miksi ei. Kokemus oli loistava ja jätti hyvät fiilikset. Hintaa oli vain tässä tapauksessa liikaa minulle.

Kyseinen hevonen on siis juttujen mukaan haastava maastakäsin, eikä ratsastaessakaan mikään helppo, vaan loistava "rodeohevonen" jos sitä ratsastaa väärin.
Hevosta hoitaessa päällimmäisenä iski silmään se, miten helppolukuinen ja läsnäoleva hevonen oli. Se ilmoitti selvästi mielipiteensä asioista ja luki omistajan sanojen mukaan ihmistä 110 prosenttisesti. Etenin asioissa rauhallisesti ja askel kerrallaan. Jouduin muutamaan otteeseen hienovaraisesti ilmoittamaan paikkani hevoselle, sillä se testasi minua. Sen olen tässä muutaman vuoden aikana oppinut, että on oikesti paljon tehokkaampaa käyttää kehoaan, kuin ääntään tai kättään hevosten kanssa toimiessa. Kaikki menee paljon helpommin ja nopeammin läpi. Pikkuhiljaa jonkinlaista luottamusta alkoi syntymään, hevosen ilme muuttui epäilevästä rauhalliseksi ja sain koskea sitä myös sille hankalemmista paikoista.

Ratsastaessa koin alkeiskurssifiiliksiä, sillä ohjaus ei alkuun toiminut juurikaan ja hevonen oli hyvin jännittyneen oloinen. Se meinasi kerran lähteä spurtilla altani ja meni jonkin aikaa ennen kuin sain sen taas käyntiin. Suustaan tämä tapaus on erittäin herkkä, eikä sinne voinut jäädä hetkeksikään kiinni, vaan piti ratsastaa istunnalla ja todella, todella pehmeällä kädellä. Hevonen testaili rajojaan myös muutenkin ja kertoi selkeästi saaneensa tarpeekseen vilkaisemalla korvat luimussa silmiin jos siltä jotain pyysin. Kun rupesin saamaan asioita kohdilleen, hevosta rennommaksi ja tekemään sitä mitä pyysin, lopettelin ratsastuksen siihen. Itse en kokenut osaavani ratsastaa kyseisellä hevosella ollenkaan, mutta meno oli kuulemma näyttänyt ihan tasaiselta ja rauhalliselta. Meistä siis olisi voinut ehkä tulla ihan kehityskelpoinen pari.

Ratsastuksen ja hetken taluttelun ja hengailun jälkeen tämä aluksi minua kohtaan todella epäilevä ja varuillaan oleva hevonen laittoi päänsä syliini ja se oli kuulemma ensimmäinen kerta kun se oli tehnyt niin kenellekkään naispuoleiselle henkilölle. Olinko siis ihan oikeasti saanut kontaktin tähän hevoseen ihan vain muutamassa tunnissa? En tiedä onko tämä vain omaa harhakuvitelmaani, mutta hyvät fiilikset tästä ainakin jäi.

Reiluutena omistajaa kohtaan en paljasta sen tarkemmin hevosesta tai sen asuinpaikasta mitään. Ne tietävät, jotka tietävät ja se riittää. Loppuun en voi muuta todeta, kuin että aivan mahtavapersoonallinen hevonen kyseessä ja varmasti opettavainen kaikille jotka sen kanssa pääsevät tekemisiin. :)

Laidunelämää

Pyöräilin pitkästä aikaa Kiloon kameran kanssa ihmettelemään hevosten kesälaidunkautta. Laidunelämää on aina mielenkiintoista seurata ja aikaa kului ihan hujauksessa pari tuntia. Hevosten elekieltä on mahtava opiskella ja kuinka sitä nyt paremmin oppimaan kuin hevosia seuraamalla.
Itse kuvista ei tullut kovinkaan laadukkaita, mutta ei mahda mitään. Ehkä sitten ensi kerralla parempia. :) Kuviin sain kuitenkin vangittua edes jonkin verran hevosten välistä viestintää, vaikkei niissä muuta hienoa olisikaan.














Päivitystä

Hiljaista on hevosrintamalla. Takana on jo yli kuukausi ilman ainuttakaan kontaktia hevoseen. Pakko myöntää, että on aika karmaisevaa tällainen, vaikka ihmeen hyvin olenkin tottunut näihin viikkoihin ilman rakasta harrastusta.
Nyt päivät ovat täyttyneet lähinnä vain töistä ja habani tekee huimaa kasvua. Päivittäin kun nostelee parhaimmillaan yli kolmeatuhatta kiloa, niin väkisinkin pientä muutosta tapahtuu. Koska en saanut itselleni opiskelupaikkaa, on mahdollista että jatkan Inexillä vielä seuraavan vuodenkin, mikäli se on mahdollista.

6.7.2012 vietin elämäni pisintä tuntia töissä. 19-vuotias kissamme, joka on ollut meillä lähes koko elämäni ajan, oli kipeänä kotona ja kun sain lounastaon aikaan äidiltäni kuulla, ettei sen olo ole muuttunut paremmaksi, en voinut muuta tehdä kuin pelonsekaisin tuntein odottaa. Onneksi töistä tarjoutui mahdollisuus lähteä palkattomalle vapaalle ja ehdin mukaan viemään kissaa eläinlääkäriin.
Melko pian pahin pelko alkoi muuttumaan kaikista todennäköisemmäksi, kun yleensä niin utelias kissa vain makasi aloillaan todella luovuttaneen oloisena. Koko automatkankin se vain röhnötti hiljaa sylissäni ilman ainuttakaan kysymystä siitä mitä tapahtuu. Oli siis aika maksaa takaisin kaikki se hyvä minkä Teemu on meille antanut ja päästää irti. Lopullista syytä kunnon romahtamiseen ei koskaan selivinnyt, sillä emme halunneet jatkaa ystävämme ja perheenjäsenemme kiusaamista pidempään, kun se niin selkeästi oli kipeä.

Teemu 1.4.1993-6.7.2012


Odottelua

Appe lähti reilu viikko sitten laitumelle, jonne itselläni on turhan pitkä matka julkisilla. Nyt siis vain odottelen milloin poni palaa takaisin. Oikeen kivaa juhannusta kaikille!


 
 Parantelin vähän vanhaa videota. 
Suurin osa materiaalista on silti ainakin vuoden vanhaa

10.6. Pieniä hyppyjä ja maastoilua

Parasta itsenäisessä ratsastamisessa on se, ettei kukaan ole määräämässä mitä sinun pitää tehdä, milloin ja kuinka kauan. Saa tehdä asiat itseään ja hevosta kuunnellen, tottakai hyvän maun rajoissa ja järkevästi.
Tänään tuo suuri valinnanvapaus kuitenkin johti päätöksenteon vaikeuteen, kun toisaalta teki mieli vain maastoilla ja toisaalta vääntää kunnon koulutreeni. Toisaalta ei taas millään olisi jaksanut keskittyä kouluratsastukseen, vaan kaipasi rennompaa menoa. Toisaalta olisi vain voinut jäädä tallin pihaan rapsuttelemaan Appea.
Päädyin kuitenkin lopulta kentälle, jossa mentiin vähän puomeja, sekä matalaa ristikkoa rennolla fiiliksellä. Appe oli alkuun laiska, mutta innostui pikkuhiljaa kun pääsi hyppäämään. Loppua kohden lähestyttiinkin esteitä jo ihan korvat hörössä ja reippaasti. Lopetettiin melko pian kun asiat rupesivat sujumaan, enkä hypännyt sen enempää vaikka mieli teki. Parempi lopettaa hyviin fiiliksiin. :)
Lähdettiin tekemään vielä lyhyehkö maastolenkki loppuun (joka vahingossa venyi vähän pidemmäksi kun juutuin puhelimeen :D), minkä jälkeen heitettiin satula talliin, poni pääsi syömään vihreetä ja minä pääsin nautiskelemaan auringosta sen selässä.

6.6. Ylppärikuvia ja hetki kentällä







Kiitos superhyvälle kuvaajalle ja ihanalle pikku Apelle, joka käyttäytyi oikein hyvin!
Mahtava päivä ja selvittiin sadekuuroista huolimatta lähes kuivina, eikä ponikaan ollut pahasti kurainen laitumelta hakiessa.








3.6. Raindrops Keep Falling On My Head

Olen nyt viimeinkin ihan virallisesti ylioppilas ja eilinen päivä kului lähinnä tätä juhlistaessa. Koko viikonlopun ilma oli sen verran kurja, että Apen kanssa otettavia ylppärikuvia pitää vähän lykätä myöhemmäksi ja odotella lämpimämpiä säitä.
Jännittävä sateenvarjo
Tänään kuitenkin suunnattiin satuloinnin aiheuttamien erimielisyyksien jälkeen pitkästä aikaa maneesille kouluratsastuksen pariin. Vettä satoi ihan reippaasti, joten olin vuorannut itseni vedenkestävästi ja hyräilin otsikossa mainittua biisiä itsekseni koko matkan maneesiin. Tunsin oloni taas niin puskaratsastajaksi kuin vain voi, mutta ei sillä niin väliä. Maneesissakin huomasin höpöttäväni Apelle vähän väliä kuin mikäkin kukkahattutäti, kun poni oli niin superhieno ja kaikki sujui paremmin kuin osasin odottaa.

Keskityin saamaan Apesta eteenpäinpyrkivän, rennon ja herkän, sekä vähän taipuisankin. Nostettiin vain muutamat laukat kumpaankin suuntaan ja muuten tehtiin ympyröitä käynnissä ja ravissa. Ruuna vaikutti todella innokkaalta, reippaalta ja herkältä! Saavutettiin siis se mitä lähdettiinkin hakemaan, eli hyvä fiilis kummallekkin.
 Ratsastin noin tunnin, jonka jälkeen tulin alas selästä ja vietin hetken laatuaikaa Appea rapsutellen ja sateen vähenemistä odotellessa.



27.5. Ihana päivä Apen kanssa


Kaikki sujui tänään todella helposti, hyvin ja mukavasti, joten ei voinut jäädä muuta kuin ihana fiilis päästä pitkästä aikaa taas Apen luo. Ilma oli täydellinen, missään ei näkynyt mutaa ja Appe oli superhyvällä päällä!
Rapsuttelin ja harjailin ruunaa, ja se vain nautti. Ei elettäkään mistään tahtojen taistelusta tai asioiden kyseenalaistamisesta. Satulaa laittaessa Appe tosin otti sen yhden askeleen minua kohden ja joutui tästä väistämään poispäin, mutta muuten ei ollut pienempiäkään ongelmia.
Tehtiin puolentoistatunnin maastolenkki. Mielelläni olisin tehnyt pidemmänkin retken, mutta oli niin kamalan kova jano, että oli pakko palata aikaisemmin tallille. Saimme silti mahdutettua mukaan ravia ja reipasta laukkaa. Laukassa Appe puhkui intoa, mutta pysyi tosi hyvin kuulolla.
Lenkin jälkeen jatkoimme matkaa varsin yhtämielisesti tallin pihan lävitse pysähtymättä. Taisi ruuna tietää, että nyt pääsee herkuttelemaan. Appe mussutti tuoretta ruohoa ja itse vain nautiskelin auringosta.
Kun saatiin lopulta kamat pois päältä, tekivät hyttyset oikean joukkohyökkäyksen poniparan kimppuun. Onneksi ruunan tavaroiden seasta löytyi vielä hyönteiskarkotetta, eivätkä ötökät päässet kiusaamaan Appea sen enempää.
Ennen tarhaan päästämistä venyttelin vielä ponin kaulan ja ihan yllätyin miten notkeasti se venyi alaspäin ja miten tosissaan se yritti. Harmi kun ei saatu tästä kuvia, mutta hienolta näytti :)

25.5. Viimeinen tunti ja luonnollisista hevosmiestaidoista

En tiedä jäikö tämä nyt aivan viimeiseksi tunniksi Kilossa, vai jatkanko vielä syksyllä, mutta ainakin tämä oli minulle nyt tämän kevätkauden viimeinen tunti.
Menin Vallulla, joka on syystä tai toisesta muuttunut ihan ihmeelliseksi hoitaa. Ennen niin maailman kiltein ja ihmistä kunnioittavin poni yritti liiskata minua seinää vasten ja näykkiä vyötä kiristäessä. Ruuna oli myös samalla jotenkin tavallista herkempi ja hätäisempi, joten uskallan jopa epäillä, että sitä on joku käsitellyt liian kovakouraisesti, liian hemmotellen tai antanut sen päästä tavalla tai toisella niskan päälle.

On yleistä, mutta kovin harmillista, että suurilla ratsastuskouluilla hoitajia ja ratsastajia ei opasteta riittävästi hevosenkäsittelyyn. Pelkkä harjaamisen ja kavioiden puhdistamisen osaaminen ei riitä, vaan pitäisi myös opettaa hevosen elekieltä, luonnollista käyttäytymistä ja pehmeitä, mutta määrätietoisia hevosmiestaitoja. Natural horsemanship vaikuttaa herättäneen pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän kiinnostusta ihmisten keskuudessa, mutta se on käytännön puolelta jäänyt enemmän vain yksityishevosten omistajien keskuuteen. Saa nähdä, milloin myös ratsastuskoululla kävijöitä ruvetaan enemmän ohjeistamaan siihen suuntaan.

Luonnolliset hevosmiestaidot vaikuttavat jakavan paljon myös mielipiteitä. Toiset kutsuvat sitä vain turhanpäiväiseksi narunpyörittämiseksi ja toiset puolestaan pitävät sitä jonain elämää mullistavana taitona. Itse koen sen olevan vain hevosen oikeanlaista käsittelyä, joka on mieluista sekä hevoselle, että ihmiselle.

Viime aikoina olen enemmän ruvennut kiinnittämään huomiota siihen, miten monet käsittelevät hevosia (minun oppimieni oppien mukaan) väärin. Siitä ei aina seuraa ongelmahevosia ja vaarallisia tilanteita, mutta sitäkin on silti nähty. Pienellä opastuksella hevosten käsittely helpottuisi huomattavasti, eikä arempienkaan tätien tarvitsisi pelätä potkivia ja purevia ratsuja. Asioilla on tietysti myös aina kääntöpuolensa, kun luonnollisista hevosmiestaidoista kiinnostuneet alkavat tekemään harjoituksia, joihin heidän omat taitonsa eivät riitä ja syntyy ristiriitatilanteita. Yritän itse aina parhaani mukaan välttää näitä ja edetä asioissa vain taitojeni rajassa, ettei mentäisi ojasta allikkoon.

Ja takaisin sen tunnin pariin.. Vallu oli alkuun inhottavan jäykkä ja sitä joutui herättelemään paljon ennen kuin moottori käynnistyi kunnolla. Teimme vähän voltteja kulmiin ja pohkeenväistöjä käynnissä, eli ihan sellaista perus kouluvääntöä. Loppua kohden meno muuttui paremmaksi, mutta ei kyllä yltänyt siihen miten paljon paremmin joskus aikaisemmin on Vallun kanssa mennyt.