Kankitunnilla

Sain kaveriltani ostettua yhden hänen kesäkurssitunneistaan ja suuntasin kesäisenä iltana pitkästä aikaa kohti Kilon tallia. Kyseessä oli kankikurssi tasoa HeA, mutta tunti tuntui huomattavasti helpommalta mitä olin odottanut, enkä oppinut juurikaan mitään uutta, vaikka olin aikaisemmin vasta pari kertaa mennyt kangilla. Osasyynä helppouteen oli varmaankin helppo ratsu. Lähes automaattina toimiva Dru heppa, joka suoritti tunnin aiheena olleet avotaivutukset käynnissä ja ravissa ilman, että minun tarvitsi tehdä paljon mitään. Dru oli kyllä todella mukava ratsastaa, mutta oppimisen kannalta siitä ei ollut hyötyä, kun isoissa ryhmissä usein hevonen ehtii opettaa enemmän kuin opettaja.

Huomasin ennen tuntia ihan uudella tavalla kauhistuvani siitä mitä olin tekemässä, eli siitä raudan määrästä mitä hevosen suuhun laitoin. Ilmeisesti puskaratsastelu on muuttanut minua niin paljon pehmeämmän ratsastustyylin puolestaliputtajaksi, että jouduin ihan mielessäni pyytämään ratsultani anteeksi ennen tuntia. Nuorempana ajattelin, että kangilla ratsastaminen olisi jokin hieno ja osaavien ratsastajien juttu, mutta nykyään arvostan paljon enemmän ratsukoita, jotka pystyvät samoihin suorituksiin vähemmällä raudalla. Miksi käyttää vahvoja välineitä edes hyvin hienovaraisesti, jos ilmankin pärjää? Tuntuihan asiat ehkä helpommalta kanget päässä, mutta palkitsevampaa olisi tehdä kaikki peruskuolaimilla tai vaikka kuolaimetta.