27.5. Ihana päivä Apen kanssa

Kaikki sujui tänään todella helposti, hyvin ja mukavasti, joten ei voinut jäädä muuta kuin ihana fiilis päästä pitkästä aikaa taas Apen luo. Ilma oli täydellinen, missään ei näkynyt mutaa ja Appe oli superhyvällä päällä!
Rapsuttelin ja harjailin ruunaa, ja se vain nautti. Ei elettäkään mistään tahtojen taistelusta tai asioiden kyseenalaistamisesta. Satulaa laittaessa Appe tosin otti sen yhden askeleen minua kohden ja joutui tästä väistämään poispäin, mutta muuten ei ollut pienempiäkään ongelmia.
Tehtiin puolentoistatunnin maastolenkki. Mielelläni olisin tehnyt pidemmänkin retken, mutta oli niin kamalan kova jano, että oli pakko palata aikaisemmin tallille. Saimme silti mahdutettua mukaan ravia ja reipasta laukkaa. Laukassa Appe puhkui intoa, mutta pysyi tosi hyvin kuulolla.
Lenkin jälkeen jatkoimme matkaa varsin yhtämielisesti tallin pihan lävitse pysähtymättä. Taisi ruuna tietää, että nyt pääsee herkuttelemaan. Appe mussutti tuoretta ruohoa ja itse vain nautiskelin auringosta.
Kun saatiin lopulta kamat pois päältä, tekivät hyttyset oikean joukkohyökkäyksen poniparan kimppuun. Onneksi ruunan tavaroiden seasta löytyi vielä hyönteiskarkotetta, eivätkä ötökät päässet kiusaamaan Appea sen enempää.
Ennen tarhaan päästämistä venyttelin vielä ponin kaulan ja ihan yllätyin miten notkeasti se venyi alaspäin ja miten tosissaan se yritti. Harmi kun ei saatu tästä kuvia, mutta hienolta näytti :)

25.5. Viimeinen tunti ja luonnollisista hevosmiestaidoista

En tiedä jäikö tämä nyt aivan viimeiseksi tunniksi Kilossa, vai jatkanko vielä syksyllä, mutta ainakin tämä oli minulle nyt tämän kevätkauden viimeinen tunti.
Menin Vallulla, joka on syystä tai toisesta muuttunut ihan ihmeelliseksi hoitaa. Ennen niin maailman kiltein ja ihmistä kunnioittavin poni yritti liiskata minua seinää vasten ja näykkiä vyötä kiristäessä. Ruuna oli myös samalla jotenkin tavallista herkempi ja hätäisempi, joten uskallan jopa epäillä, että sitä on joku käsitellyt liian kovakouraisesti, liian hemmotellen tai antanut sen päästä tavalla tai toisella niskan päälle.

On yleistä, mutta kovin harmillista, että suurilla ratsastuskouluilla hoitajia ja ratsastajia ei opasteta riittävästi hevosenkäsittelyyn. Pelkkä harjaamisen ja kavioiden puhdistamisen osaaminen ei riitä, vaan pitäisi myös opettaa hevosen elekieltä, luonnollista käyttäytymistä ja pehmeitä, mutta määrätietoisia hevosmiestaitoja. Natural horsemanship vaikuttaa herättäneen pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän kiinnostusta ihmisten keskuudessa, mutta se on käytännön puolelta jäänyt enemmän vain yksityishevosten omistajien keskuuteen. Saa nähdä, milloin myös ratsastuskoululla kävijöitä ruvetaan enemmän ohjeistamaan siihen suuntaan.

Luonnolliset hevosmiestaidot vaikuttavat jakavan paljon myös mielipiteitä. Toiset kutsuvat sitä vain turhanpäiväiseksi narunpyörittämiseksi ja toiset puolestaan pitävät sitä jonain elämää mullistavana taitona. Itse koen sen olevan vain hevosen oikeanlaista käsittelyä, joka on mieluista sekä hevoselle, että ihmiselle.

Viime aikoina olen enemmän ruvennut kiinnittämään huomiota siihen, miten monet käsittelevät hevosia (minun oppimieni oppien mukaan) väärin. Siitä ei aina seuraa ongelmahevosia ja vaarallisia tilanteita, mutta sitäkin on silti nähty. Pienellä opastuksella hevosten käsittely helpottuisi huomattavasti, eikä arempienkaan tätien tarvitsisi pelätä potkivia ja purevia ratsuja. Asioilla on tietysti myös aina kääntöpuolensa, kun luonnollisista hevosmiestaidoista kiinnostuneet alkavat tekemään harjoituksia, joihin heidän omat taitonsa eivät riitä ja syntyy ristiriitatilanteita. Yritän itse aina parhaani mukaan välttää näitä ja edetä asioissa vain taitojeni rajassa, ettei mentäisi ojasta allikkoon.

Ja takaisin sen tunnin pariin.. Vallu oli alkuun inhottavan jäykkä ja sitä joutui herättelemään paljon ennen kuin moottori käynnistyi kunnolla. Teimme vähän voltteja kulmiin ja pohkeenväistöjä käynnissä, eli ihan sellaista perus kouluvääntöä. Loppua kohden meno muuttui paremmaksi, mutta ei kyllä yltänyt siihen miten paljon paremmin joskus aikaisemmin on Vallun kanssa mennyt.

23.5

Olin korvaamassa Sakella toisen hevosopettajamme tunnilla ja hypimme yhtä pystyä. Koko tunti meni vähän niin ja näin. Oli haasteellista vaihtaa opetustyylistä toiseen, mutta samalla myös opettavaa.
Sakke oli suusta todella kova, joten yritin pohkeilla ja puolipidättein vähän irrotella sitä edestä. Tästä sain kuitenkin palautteeksi, että ratsastin liikaa kädellä ja piti antaa hevosen vain venyttää kaulaansa pidemmälle eteen ja vasta estettä lähestyessä hakea enemmän ryhtiä. Olisi kai pitänyt jättää koulutuuppaus asenne talliin estetunnille tullessa..
Hypyt menivät varsinkin aluksi ihan miten sattuu. Edellisestä hyppäämiskerrasta oli taas sen verran mennyt aikaa, että olin esteiden päällä kovin hukassa, enkä millään meinannut päästä kiinni opettajan vaatimaan tyyliin. Loppua kohden asiat rupesivat sujumaan onneksi edes vähän paremmin ja saatiin pari ihan hyvää hyppyä.

17.5. Köpöttelyä Kaapolla

Hurjan puolentoistaviikon ratsastustauon jälkeen kiipesin korvaustunnilla Kaapon selkään. Tunti ei ollut tasoltaan mikään päätähuimaava ja menimme kolmea puomia käynnissä ja ravissa. Pitkillä käyntipätkillä tein sitten vähän itsekseni avoja ja sulkuja, jotta sain hevosta edes vähän taipumaan.
Kaapo oli alkutunnista todella jäykkä ja laiskanpuoleinen, kunnes rupesi satamaan ja ensimmäiset vesipisarat takamuksella saivat ruunaan vähän potkua. Pikkuhiljaa tuntuma parani ja Kaaposta tuli mukava ratsastaa.
Jouduin luovuttamaan raippani kesken tunnin toiselle ratsastajalle ja tästä koitui meille vähän laukannosto ongelmia, kun ruuna olisi vaan halunnut lähteä kiihdyttämään ravia. Muuten selvittiin tunnista melko kunnialla läpi, mitä nyt melko pahasti kastuttiin. Hieman olisin kaivannut haasteellisempia tehtäviä ja enemmän opetusta, mutta itseppähän korvautuntini valitsin (kun muualla ei ollut tilaa). Kaapolla oli silti mukava mennä pitkästä aikaa. :)

Kipeänä ei ole kiva olla

Suututtaa kun tulin niin huonoon aikaan taas kipeäksi.. Aamulla ei lähtenyt yhtään ääntä, joten ei muuta kuin työpaikalle ilmoitusta, etten pääse tulemaan. Tähän mennessä työ, siis Inexin logistiikkatyöntekijänä on ollut todella kivaa, kun on ruvennut oppimaan miten kaikki toimii. Työkaverit vaikuttavat myös tosi mukavilta, vaikken vielä henkilökohtaisesti ketään tunne. Harmitti siis jäädä tänään vain kotiin lillumaan.
Tallille en luonnollisesti myöskään päässyt ja missasin innolla odottamani kankitunnin .. .. .. argh. Ja nyt vähän jännittää ehdinkö korvaamaan tuntini ennen kauden loppumista. Kaksi perumista on vielä edessä, kun tulee vastaan iltavuoroja töissä ja viikkoja kevätkaudella on jäljellä enää kolme.
Huomenna pitäisi päästä Apen luokse, mutta pahoin pelkään etten ole vielä siinä kunnossa, että se olisi järkevää. Myös sen ponipienen kohdalla alkaa siis kertymään korvattavia kertoja. Kaikki olisi niin paljon helpompaa jos olisi jo se ajokortti, eikä tallimatkoihin menisi lähes tuntia suuntaansa.
Sunnuntaina olisi luvassa vielä laaksolle matkaaminen ja pony eventin kuvaaminen, joten tosissaan toivon, että paranisin pikaisesti.

6.5. Sunnuntaimaastoilua

Suuntasin tallille jo varhain aamulla, joten Appe sai pitkän hoitotuokion aamuheiniä mutustellen. Ilma oli aivan ihana ja sitruunaperhosia tai jotain muita vastaavia keltasiipisiä hyönteisiä näkyi vaikka kuinka paljon. Harmi vaan etteivät perhoset ole ainoita kesän ötököitä, vaan myös erilaiset verenimijät tekevät paluutaan.
 Tehtiin vähän lyhyempi lenkki kuin viimeksi, mutta siihen upposi ihan hujauksessa vähän vajaa kolme tuntia, eli enemmän kuin edelliskerralla. Vähän jäi mysteeriksi, että missä välissä kello liikkui niin kamalan paljon eteenpäin. Löntystelimme kai sitten vain niin rauhallisesti nauttien auringosta.
Appe oli mukavalla päällä, vaikka joutuikin melko useasti pysähtymään ja ihmettelemään maailmaa. Erityisesti hiittisuoralla oli tosi paljon katseltavaa, kun lähistöllä meni koiria ulkoiluttajineen ja viereisellä pellolla oli ihka oikea hevonen. Kerran kotiinpäin laukatessa pääsi pieni ilopukki, kun olisi ollut niin kiva mennä kovempaa.

Lenkin jälkeen Appe oli kyllä taas niin kovin hurmaava, että ihan sydän meinasi sulaa, kun se herkkujen toivossa varsin hellästi hörisi ja hirnui korvat eteenpäin sojottaen ja päällä odottavasti nyökytellen. Ruuna pääsikin sitten hetkeksi jyrsimään vähän ruohoa ja se käyttäytyi oikein asiallisesti, vaikkei ollut edes suitsia päässä.

4.5. Taas Vallulla

Päässä raksuttaa usein pieni ajatus, että olisi vihdoin aika kokeilla uusia hevosia, mutta jotenkin kummasti sitä silti aina päätyy vanhoihin tuttuihin, etenkin Valluun. Poni on vaan niin ihana, vaikka nyt kesää kohden se alkaakin muuttumaan reippaasta laiskanpuoleiseksi.
Laiska se oli nytkin tunnilla, mutta ihan kivoja pätkiä siitä sai irti kun vaan jaksoi pyytää. En ole ennen kokenut kannuksia tarpeellisiksi Vallulla, mutta nyt kentälle siirtymisen jälkeen on ruvennut tuntumaan vähän siltä, etteivät pohjeavut mene niin herkästi läpi. Pitää siis miettiä josko ottaisi ne joskus menoon mukaan.
Mentiin ihan peruskoulua, johon sisältyi mm. käyntiväistöjä ja laukkavoltteja. Ruuna suoriutui kaikesta hyvin ja päällimmäiseksi ongelmaksi jäi ehkä se vauhdin hiipuminen. Oma istuntani on myös yhä vaan ihan järkyttävän huono. On vaikeaa oppia pois väärin pinttyneistä tavoista. Ehkä vielä joku päivä..
Ensi viikolla alkavien töiden takia yritän ainakin hetkeksi vähentää hevostelua, jotta pääsen paremmin mukaan ja rutinoitumaan. Yhtä hevosta minulle jo vinkattiin Poutan tilalle, mutta oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja jättää se väliin. Appe ja ratsastuskouluntunnit saavat nyt luvan riittää ja joudun tyytymään kahdesti viikossa ratsastamiseen. Kohta tosin loppuu kevätkausi ratsastuskoululla ja pelkkä Appe jää jäljelle kesän maastoilumopoksi. Onneksi luvassa ei ole ihan hevosetonta kesää, vaikka työt tulevatkin viemään paljon aikaa.

2.5. Maastoilua auringonpaisteessa

Appe oli vähän kärttyisä hoidettaessa, joten tehtiin asiat pala palalta ja kärsivällisesti. Ihan kivastihan se sitten lopulta käyttäytyi ja pääsin selkään asti.
Tehtiin kahden ja puolen tunnin maastolenkki mennen hiittisuoran kautta lätäkölle, jonka luona kiivettiin laukalla ihan järkyttävän jyrkkä mäki ylös. Itse jo ehdin vähän epäillä päästäänkö me siitä, mutta Appe hoiti arvuuttelut ja laittoi menemään. Hieno poni! :) Sieltä jatkettiin jonkinsortin metsän ja teiden kautta espoonkartanoa kohden, mistä palattiin takaisin kotiinpäin menevälle reitille.
Appe oli koko lenkin mukavan reipas. Alussa se oli vähän jännittynyt ja pari kertaa matkan aikana loikkasi ravista laukalle oman päänsä mukaan, mutta muuten ei ollut ongelmia. Ratsastuksen jälkeen ruuna pääsi maistelemaan vähän vihreää ruohoa ja ahneudestaan huolimatta käyttäytyi varsin esimerkillisesti.