 |
| Viikko sitten golfteillä |
Apella oli vähän känkkäränkkäpäivä hoitaessa, joten tein kaikkea pientä maastakäsin sen kanssa ja sen jälkeen sujui taas satuloiminenkin ongelmitta. Ruuna tuntui olevan vähän laiskalla päällä ja ravaaminen muistutti enemmän löntystelyä. Menimme golfkentän reitin kautta hiitille, josta kierrettiin espoonkartanon sillan ylitse takaisin kohti tallia. Ravattiin ja laukattiin niin paljon kuin tiet sallivat, eli ehkä vähän normaalia enemmän. Vain yhdellä laukkapätkällä nelistettiin menemään täysiä ja muilla vauhti pidettiin laukan puolella.
Appe oli oikein hyväkäytöksinen ja järkevä. Kovemmassakin vauhdissa sai pidätteet läpi. Yhdellä metsätiellä oli ohut jää/lumipeite tien päällä ja se petti ruunan jalkojen alta juuri sen verran, että siitä kuului uhkaava ruksahdus. Appe ei sitten luottanut minuun selästäkäsin, vaan kovasti vaikutti pitävän minua ihan hulluna kun siitä olisi pitänyt mennä. Jouduin laskeutumaan selästä ja näyttämään ponille, että siitä ihan oikeasti pystyi menemään, eikä ollut mitään pelättävää.
Toinen jännittävä paikka ruunalle oli espoonkartanon sillan ylitys. Silta on siis melko kapea ja sen alta menee vähän koskityylinen vesitsydeemi peräti kahdesta kohtaan. Ihan reunakaiteen vieressä käveleminen hermostutti ruunaa, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut, kun samaisella sillalla ajoi myös autoja. Hengissä silti selvittiin ylitse ja itse olin niin ylpeä pikkuhepan rohkeudesta.
Tallissa venyttelin Apen etujalat ja kaulan ennen kuin päästin sen heiniensä pariin. Huippu hevonen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti