Pienen Appeilu tauon jälkeen pääsin suuntaamaan uudelleen ruunan luokse. Mudasta ja kurasta huolimatta oli ihanaa nähdä taas Appea ja vaikutti sekin olevan ihan tyytyväinen joutuessaan taas töihin kanssani.
Hoitaessa ruuna oli oikea herrasmies. Kaikki sujui hienosti, eikä ollut minkäänlaista tarvetta selvitellä käytöstapoja, vaikka edellisestä kerrasta Apen kanssa olikin kulunut jo neljä kuukautta.
Suuntasimme maneesille, jossa taivuttelin ruunaa paljon ja yritin jumpata sitä vähän vetreämmäksi. Teimme avoja ja siirtymisiä, sekä muutamat laukannostot. Puolen tunnin jälkeen siirryttiin maastoon tekemään reilun puolen tunnin lenkki, eli käytiin laukkaamassa yksi mäki, jonka jälkeen käännyttiin takaisin kohti tallia. Appe pääsi laukkaamaan kotiinpäin mennessä myös sen lemppari laukkamäen ja kovaa mentiin.
Seuraavana päivänä ruunan kanssa sen ilme vähän enteili, ettei kamalasti huvittaisi työnteko. Se käyttäytyi kuitenkin ihan normaalisti ja nautiskeli rapsuttelustani, kunnes yhtäkkiä, ensimmäistä kertaa mun kanssani, yritti ihan kunnolla tulla päälle. Itselleni jäi mysteeriksi mistä tuo tuollainen yritys johtui, mutta tilanne oli jokatapauksessa ohi lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin, kun kerrattiin lyhyesti taas säännöt läpi.
Suuntasimme taas maneesiin, jossa mentiin perus kouluratsastusta. Appe oli laiska, jäykkä ja vähän haluton liikkumaan, joten tehtiin todella pitkät alkuverryttelyt ennen kuin edes yritin saada minkäänlaista tuntumaa ruunaan. Pikkuhiljaa takaosa lähti käyntiin ja ratsastaminen muuttui miellyttävämmäksi sekä minulle, että Apelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti