Menin Vallulla, joka on syystä tai toisesta muuttunut ihan ihmeelliseksi hoitaa. Ennen niin maailman kiltein ja ihmistä kunnioittavin poni yritti liiskata minua seinää vasten ja näykkiä vyötä kiristäessä. Ruuna oli myös samalla jotenkin tavallista herkempi ja hätäisempi, joten uskallan jopa epäillä, että sitä on joku käsitellyt liian kovakouraisesti, liian hemmotellen tai antanut sen päästä tavalla tai toisella niskan päälle.
On yleistä, mutta kovin harmillista, että suurilla ratsastuskouluilla hoitajia ja ratsastajia ei opasteta riittävästi hevosenkäsittelyyn. Pelkkä harjaamisen ja kavioiden puhdistamisen osaaminen ei riitä, vaan pitäisi myös opettaa hevosen elekieltä, luonnollista käyttäytymistä ja pehmeitä, mutta määrätietoisia hevosmiestaitoja. Natural horsemanship vaikuttaa herättäneen pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän kiinnostusta ihmisten keskuudessa, mutta se on käytännön puolelta jäänyt enemmän vain yksityishevosten omistajien keskuuteen. Saa nähdä, milloin myös ratsastuskoululla kävijöitä ruvetaan enemmän ohjeistamaan siihen suuntaan.
Luonnolliset hevosmiestaidot vaikuttavat jakavan paljon myös mielipiteitä. Toiset kutsuvat sitä vain turhanpäiväiseksi narunpyörittämiseksi ja toiset puolestaan pitävät sitä jonain elämää mullistavana taitona. Itse koen sen olevan vain hevosen oikeanlaista käsittelyä, joka on mieluista sekä hevoselle, että ihmiselle.
Viime aikoina olen enemmän ruvennut kiinnittämään huomiota siihen, miten monet käsittelevät hevosia (minun oppimieni oppien mukaan) väärin. Siitä ei aina seuraa ongelmahevosia ja vaarallisia tilanteita, mutta sitäkin on silti nähty. Pienellä opastuksella hevosten käsittely helpottuisi huomattavasti, eikä arempienkaan tätien tarvitsisi pelätä potkivia ja purevia ratsuja. Asioilla on tietysti myös aina kääntöpuolensa, kun luonnollisista hevosmiestaidoista kiinnostuneet alkavat tekemään harjoituksia, joihin heidän omat taitonsa eivät riitä ja syntyy ristiriitatilanteita. Yritän itse aina parhaani mukaan välttää näitä ja edetä asioissa vain taitojeni rajassa, ettei mentäisi ojasta allikkoon.
Ja takaisin sen tunnin pariin.. Vallu oli alkuun inhottavan jäykkä ja sitä joutui herättelemään paljon ennen kuin moottori käynnistyi kunnolla. Teimme vähän voltteja kulmiin ja pohkeenväistöjä käynnissä, eli ihan sellaista perus kouluvääntöä. Loppua kohden meno muuttui paremmaksi, mutta ei kyllä yltänyt siihen miten paljon paremmin joskus aikaisemmin on Vallun kanssa mennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti